Pokeripelejä löytyy lukuisia erilaisia, sillä itse asiassa kyseessä on korttipeli, josta on kehitetty eri muunnoksia. Jokainen pokeripelin versio sisältää omat pelisääntönsä, joten kannattaa ensin tutustua pelattavan pokerin sääntöihin, ennen kuin aloittaa pelaamisen, sillä silloin vältytään ikäviltä väärinkäsityksiltä.Pokeripelien säännöistä löytyy kuitenkin joitakin yhteisiä piirteitä, kuten esimerkiksi jokaisen korttipelin tavoite, joka on yhteiseen pottiin kerättyjen panosten voittaminen. Tämän lisäksi pokeripeleistä löytyvät panostuskierrokset, jotka ovat oleellinen osa pokeria, sekä tietenkin erittäin tärkeä henkilö, eli jakaja. Pokeri on korttipeli, jossa käytetään viittä pelikorttia ja pyrkimyksenä on saada aikaan mahdollisimman hyvä viiden kortin yhdistelmä, eli pokerikäsi. Huomaa, että eri pokeri peliversioissa on käsillä erilainen arvojärjestys, mikä tulee muistaa pelattaessa eri pelejä. Pokerissa on myös kolme eri panostus– ja korotustapaa, joita käytetään yleisimmin. Kiinteää kutsutaan nimellä fixed limit, pottiin rajoitettua limit-nimellä ja rajoittamatonta pottia nimellä no limit.Yksinkertaisin pokerin pelimuoto on vetopokeri, jonka pelisäännöt kannattaa opetella ensimmäiseksi, sillä tässä pokerissa on kaikkien pokeripelien peruselementit. Opettelemalla tämän pelin pelisäännöt on pelaajan helppo vaihtaa vetopokeripeli esimerkiksi huippusuosittuun Texas Hold’em-pokeriin, jota pelataan fixed limit, pot limit tai no limit säännöillä. Omaha on toinen erityisen suosittu pokerin pelimuoto, jossa on kyseessä ainoastaan pelaaminen korkeimmasta kädestä. Omahassa jaetaan kokonaiset neljä pimeää korttia Texas Hold’emin kahden sijaan. Seven-Card Stud on pokeripeli, jota pelataan muutoin samoilla säännöillä, mutta peliä voidaan pelata korkeimmasta kädestä, eli Hi-versiota tai korkeasta ja matalasta kädestä. Tässä pelimuodossa jaetaan kaksi pimeää korttia kaikille pelaajille. Pokeri on koukuttava ja niin monipuolinen korttipeli, että siitä löytyy jokaiselle pelaajalle sopiva versio.